torstai 12. joulukuuta 2019

JOULUHIRVIÖ 12.12.2019!



Tekramütisch yllättää itsensä ja kuulijansa uudella joulukappaleella vain muutamia viikkoja edellisen, suitsutusta saaneen HÖST -albumin jälkeen.

Kyseessä on iloisella irkkupoljennolla vauhditettu ralli nimeltä JOULUHIRVIÖ. Julkaisun kannen on laatinut Soundi -lehdestä ja erilaisista musiikki- ja sarjakuvajulkaisuista tuttu legendaarinen kynäniekka Juho Juntunen.

Kappaleen pääsee kuuntelemaan täältä (Soundcloud -linkki):


Kappaleen voi hakea myös Tekrojen bandcamp -sivustolta 0€ käypäiseen hintaan:


Jouluhirviön Youtube -video löytyy täältä:


Hirmuisen jännittävää joulua!

Ystävällisin terveisin

Tekraväki

perjantai 22. marraskuuta 2019

HÖST!

Höstiä huuleen ja vastatuuleen!

Näin lohkaisi tässä aivan taannoin eräs Tekratoimiston tukipilareista kuultuaan ensimmäiset sävelet 6. tuotantokaudelta. Mitäpä tuohon mitään lisäämään, tuumivat Tekraveikot ja jatkoivat myhäilyään kahvikuppostensa parissa, saattoi muutama wienernougatkin mennä siinä samalla. Mutta, back to asia: tässä se nyt on: TM11/2019 eli HÖST, joka näyttää tältä:




Makustellaanpa hieman sanaa Höst. Helposti lausuttavissa ja muistettavissa, perus- tai vastaavan koulun kukin jollain tavoin suorittaneet saattavat tunnistaakin vierasperäisen sanan jossa niin mukavasti konsonantti H yhdistettynä vokaali Ö:hön tuottaa monelle tunnusomaisen ja monikäyttöisen äännähdyksen hö. Lisätään hö-äännähdyksen perään kirjaimet s ja t niin tuloksena on kivalta soundaava ja svengaava sana höst. 


 


Välittömästi 5. tuotantokauden kokoelmalevyn aiheuttaman pöhinän ja kesän esiintymisten ja muiden rientojen jälkeen aloitti Tekrakaksikkomme kammioissaan kiihkeän luomistyön jonka hedelmistä saamme nyt nauttia. Monen kimurantin mutkan kautta juuri julkaistu Tekramütischin 21. tallenne kätkee sisuksiinsa 10 musiikkiesitystä ihmisäänin laulettuna ja ihmiskätösin soitettuna. Laulujen aiheet muodostavat kuin ihmeen kaupalla jollain tavoin teemallisen kokonaisuuden, monessa kappaleessa sivutaan syksyä ja sen monimuotoisuutta ja mitä se ihmisessä aiheuttaa. Sähkökitaran rujo svengi ja klangi saa rinnalleen herkkääkin herkemmän, jopa sielua värisyttävän ja puistattavan puhallisoitinmaalailun. Lauluun on haettu ja myös saatu muuttolintujen bluesahtavaa sävyä tunteita säästämättä. Siis laulajan, ei linnun. Rytmiäkin löytyy joten jos ja kun tanssijalka alkaa vipattamaan niin voitte hyvin mielin rullata matot ja aloittaa villin joraamisen ja miksei myös krebaamisen. Omalla vastuulla, toki. Ainoa haittapuoli on kappaleiden lyhyehkö kesto joten tanssituokioihin suosittelemme käyttämänne toistolaitteen repeat-toimintoa.


Joskus höst näyttää tältä:




Kiva olisi kirjoittaa vaikka novellikokoelma tallenteen kappaleista mutta näin emme suinkaan tee vaan annamme teidän aivan itse kokea ja miksei myös sanoiksi pukea mitä teissä saa aikaan HÖST, joka voi näyttää myös tältä:




 tai tältä:




HÖST (TM11/2019)
1. Räntäpää 
2. Syyssyöksy 
3. Inkkarikesä 
4. Mehuasema Cobra 
5. Kuraenkeli 
6. Huurukko
7. Savinen poika 
8. Syyssukat
9. Höst
10. Hirvikäpänen


Hei vaan!

t. Tekramütisch

tiistai 13. elokuuta 2019

VIDEDOTERVEISIÄ REVASKA -FESTIVAALEILTA 13.8.2019!



Tekramütisch -yhtyeemme oli kovin eläväisenä Revonkylän Revaska -festivaaleilla lauantaina 3.8.2019 josta Jukka "Parkitus" Parkkinen kuvasi juuri Youtubeen ladatun vauhdikkaan musiikkisketsi-iloittelun.

Kiitokset hänelle siitä.

Esitimme siellä seuraavat kappaleet:

 1. Varovaista tunnustelua puolin ja toisin
 2. Rockabilly King Kong
 3. Betamax
 4. Kantarelli
 5. Hapannaama
 6. Bongo ja Tango
 7. Revaskan iloisin pikku gootti
 8. äasmt
 9. Mutsis
 10. Ylösalas
 11. Lähtemätön
 12. Fakiiri
 13. Podom-podom, myyp-myyp
 14. Piipahtaja
 15. Natsimutsinaamujatsi
 16. Jengi
 17. Liian pieni ego
 18. Maitojuna
 19. Myyntipuhe
 20. Pelkään kaikkea
 21. Pillillä pullosta
 22. Hissimusiikki
 23. Röntgen
 24. Kylpytyttö
 25. Kävelen

Iso ja lämmin kiitos Revonkylän kyläyhdistykselle ja tapahtumayleisölle mukavasta tapahtumasta. Olette hyviksiä!

Kiitoksia myös T-Marketissa asioineille, rahanne tulivat tarpeeseen.

Tekraheebot

maanantai 15. heinäkuuta 2019

NYT SE ON TEHTY! 5. TUOTANTOKAUSI CD -ÄÄNITTEENÄ: TM38+2



Vuosi sitä TAAS tehtiin ja himputin hyvä siitä tulikin. 40 upeaa kappaletta suomalaista laatumusiikkia parhaiden mahdollisten esittäjien esittämänä!

Rajoitettu erä, ei ostorajoitusta! Pilkkahintaan!

Tilaaminen on helpompaa kuin lonkan veto eli lähetät vain sähköpostia meille osoitteeseen

tekramutisch@gmail.com

Viestin otsikoksi laita TILAUS:TM38+2 ja saat sähköpostitse tarkemmat toimintaohjeet.

Koko lysti maksaa vain 12€ joka sisältää äänitteen sekä kotimaan postituksen laadukkaassa pehmokuoressa. Postitukset alkavat 29.7.2019.

Eikä tässä vielä kaikki! 
Muutamille nopeimmille löytyisi vielä neljännen tuotantokauden pääteosta  TM39+2, jota voimme myydä mukavana bundlena TM39+2:n kanssa käypään hintaan 20€. Tämä paketti sisältää luonnollisesti molemmat äänitteet sekä kotimaan postituksen laadukkaassa pehmokuoressa.

TM38+2 cd:tä on myynnissä rajoitetusti myös Eläkeläiset -yhtyeen esiintymistilaisuuksissa Pekka Jokisen laatupuodin tiskiltä. 

Hinta sieltä haettuna 10€ / kpl seuraavilta paikkakunnilta:

18.7.2019 Helsinki (Täällä meillä myös keikka!)
19.7.2019 Tampere
20.7.2019 Kuopio

Shoppailemisiin!

tiistai 21. toukokuuta 2019

KNALLI JA SATEENVARJO (TM5/2019)!



Meiän mahtava Tekramütisch päättää viidennen tuotantokautensa ylen keväisissä ja aurinkoisissa merkeissä. Tuloksena on jälleen jäntevästi ja omintakeisesti länsi- ja itämaisen musiikin koko kirjoa hyödyntävä, hämmästyttävän syvällinen ja pohdiskeleva sävelkaleidoskooppi nimeltään Knalli ja sateenvarjo, tuttavallisemmin TM5/2019.

Kappaleiden sävyt vaihtelevat iloisesta motown -tyyppisestä poljennosta bluesahtavan svengin kautta lähes nihilistisen ilottomaan doom-henkiseen jyristelyyn, parhaimmillaan jopa saman, alle 2 minuuttisen, klassisen Rymd – mehun makuisen musiikkitiivisteen muodossa joka on parhaimmillaan sekä kuulokkeiden kanssa nautittuna ja kuulijan omalla vastuulla ns. "nupit kaakkoon" -tyyliin kuunneltuna.

Kappaleiden teksteissä pohditaan tälläkin kertaa monille niiden arkisuuden vuoksi huomaamatta jääneitä, mutta silti merkityksellisiä asioita, kuten menneiden jonninjoutavaa haikailua, evoluutiota, kuolemaa, maailmanloppua, orpoutta, pahuutta, urheutta ja pelkuruutta perinteisiä rakenteita ja soitinnuksia jälleen kerran omintakeisesti ja ennakkoluulottomasti yhdistellen unohtamatta upeasti soivaa, moniäänistä stemmalaulua ja eri soitinten perinpohjaista tuntemusta ja hallintaa haastavissakin tilanteissa.

Kuten Tekratoimiston uuttera jokapaikan höylä, Colin "jack of all trades, master of none" Tarhapuro valmiin tallenteen ensikertaa kahvinkeittelyn lomassa kuultuaan tokaisi: "Rollarit, teidät on lyöty teidän omilla aseillanne"! ja toisen kerran santsikuppi huulillaan knallin kupruja oikoessa: "Sapatti tussahtaa kuin papatti tämän rinnalla!"

Mitä tähän voi enää sanoa? Aamen.



Knalli ja sateenvarjo on jo 20.  Tekrajulkaisu n. viiden vuoden sisällä, 26. jos mukaan lasketaan kesällä 2015 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM47, ensimmäisen tuotantokauden 4 julkaisua sisältävä kokoelmakasetti, kesällä 2016 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM48+, toisen tuotantokauden 4 julkaisua ja 2 bonuskappaletta sisältävä kokoelma-cd, jossain välissä julkaistu eläväinen livetallenne No sleep ’til Botania, kesällä 2017 julkaistu, kolmannen tuotantokauden summaava cd-äänite TM44+4 heinäkuussa 2018 julkaistu neljännen tuotantokauden summaava cd-äänite TM39+2, sekä syksyllä 2018 julkaistu digialbumi No sleep ’til Korvatunturi.

Knalli ja sateenvarjo -äänite tulee löytymään kaikista tärkeimmistä musiikkipalveluista kuten iTunes, Deezer ja Spotify. Tekramütischin Bandcamp –sivustolta löytyvä paketti sisältää bonuksina Knalli ja sateenvarjo -laulukirjasen sekä äänitteen DIY –kannet.

Meiän ydinryhmä, johon kuuluu Jukka Hyrkäs, Toppo Koponen sekä kansitaiteilija Laiska Lajunen on tuttu mm. Eläkeläiset, Tanssiorkesteri Lossimies, ATK ja Kumikameli –yhtyeistä.

KNALLI JA SATEENVARJO
1. Tekravaaran ritari
2. Kuivalle maalle
3. Ilkeä pahis
4. Knalli ja sateenvarjo
5. Kankkulan kaivo
6. Vainaja
7. Kävelen
8. Mykkä orpo

Diskografia: 
TM11/2014 (marraskuu 2014), TM1/2015 (tammikuu 2015), TM3/2015 (maaliskuu 2015), TM5/2015 (toukokuu 2015), TM47 –kokoelmakasetti (heinäkuu 2015), TM11/2015 (marraskuu 2015), TM1/2016 (tammikuu 2016), TM3/2016 (maaliskuu 2016), TM220V (toukokuu 2016), TM48+ -kokoelma-cd (heinäkuu 2016), TM11/2016 (marraskuu 2016), TM1/2017 (tammikuu 2017), TM3/2017 (maaliskuu 2017), TM5/2017 (toukokuu 2017), TM44+4 -kokoelma-cd (heinäkuu 2017), TEKRAMÜTINATOR (TM11/2017 marraskuu 2017), TIII (TM1/2018, tammikuu 2018), TEKRA ELOA (TM3/2018, maaliskuu 2018), TEKRA MESTARI (TM5/2018), TM39+2 -kokoelma-cd (heinäkuu 2018) sekä No sleep ’til Korvatunturi (lokakuu 2018), ELÄVIEN KIRJOISSA (TM11/2018, marraskuu 2018), POTUT POTTUINA, TÄSSÄPÄ TEKRAMÜTISCH (TM1/2019, tammikuu 2019), KNALLIN NURJA PUOLI (TM3/2019, maaliskuu 2019)

eli yli 200 julkaistua laulua Spotifyssa!

n. 78 Youtube –videota

INFO: 
Email: tekramutisch@gmail.com
Toppo Koponen: toppok@hulifer.net
Kotisivut: http://tekramutisch.blogspot.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/tekramutisch
Bandcamp: http://tekramutisch.bandcamp.com
Youtubekanava: https://www.youtube.com/channel/UClnpp_1QFk1UAO4oHMYvuLQ
Soundcloud: https://soundcloud.com/tekramutisch




perjantai 22. maaliskuuta 2019

KNALLIN NURJA PUOLI 22.3.2019!



HANKI, KUUNTELE JA NAUTI!

HALAVALLA!

TUE HÖPSISMIÄ JA ITE -TOIMINTAA!





keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

KNALLIN NURJA PUOLI (TM3/2019)!


Tekramütisch, eli MYÖ, jatkaa viidettä tuotantokauttaan jääräpäisesti omia polkujaan edelleen kainaloihin asti jo hieman painuneessa hangessa tarpoen. Vaelluksen tuloksena on aiempia tuotoksia huomattavasti enemmän ja syvällisemmin pohdiskeleva ja suorastaan etanamaisen limaiseen laukkaan yltyvä regressiivinen p-p-p-p-purkaus nimeltään KNALLIN NURJA PUOLI, tuttavallisemmin TM3/2019. Kyllä!





Vaikka kappaleiden sävy on mitä sattuu olemaan, niin mistään uudesta ei ole kyse, vaan kuultavissa on luonnollinen jatkumo Havukka-ahon ajattelijan ja Mielensäpahoittajan välimaastossa operoivasta sarkastisesta höpsismistä. Kappaleiden äänimaisema on lukemattomista keyboard- ja urkumatoista pääasiassa johtuen lutuisempi ja pehmoisempi ja ITE-tyyliin soitetuissa omin pikku kätösin askarrelluissa teoksissa soi jo parhaimmat päivänsä nähneen, eltaantuneen hipin charmikas elämänkokemus ja menneiden vuosikymmenten pölyiset lemahdukset ja tuoksahdukset.



Raitaa kerrakseen

Kappaleiden teksteissä pohditaan myös tällä kertaa monille niiden arkisuuden vuoksi huomaamatta jääneitä ja joskus ihan hyvästäkin syystä kokolattiamaton alle lakaistuja ja keittiön pöytäliinan alle piilotettuja, mutta silti merkityksellisiä asioita, kuten puheenlahjojen puuttumista, henkeen vetämistä, syystä tai toisesta pakoilua, aikatauluttamista ja käytösoppaita, heijastumia, ojasta allikkoon joutumista, epämukavuusalueelle ajautumista, aallonpituuksia, nerouden eri ilmentymiä ja valotta oloa perinteisiä rakenteita ja soitinnuksia omintakeisesti ja ennakkoluulottomasti yhdistellen unohtamatta liki timangin tarkkaa stemmalaulua ja eri soitinperheiden perinpohjaista tuntemusta ja hallintaa haastavissakin tilanteissa.



Knallin nurja puoli on jo 19. yhtyeen julkaisu reilun neljän vuoden sisällä, 25. jos mukaan lasketaan kesällä 2015 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM47, ensimmäisen tuotantokauden 4 julkaisua sisältävä kokoelmakasetti, kesällä 2016 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM48+, toisen tuotantokauden 4 julkaisua ja 2 bonuskappaletta sisältävä kokoelma-cd, jossain välissä julkaistu eläväinen livetallenne No sleep 'til Botania, kesällä 2017 julkaistu, kolmannen tuotantokauden summaava cd-äänite TM44+4 heinäkuussa 2018 julkaistu neljännen tuotantokauden summaava cd-äänite TM39+2, sekä syksyllä 2018 julkaistu digialbumi No sleep 'til Korvatunturi. Kuka näitä laskee? no, joku varmaan jossain.

Knallin nurja puoli -äänite tulee löytymään kaikista tärkeimmistä musiikkipalveluista kuten iTunes, Deezer ja Spotify. Tekramütischin Bandcamp –sivustolta löytyvä paketti sisältää bonuksina Knallin nurja puoli -laulukirjasen sekä äänitteen DIY –kannet. Jee!

Meiän tiimi eli Toppo Koponen, Jukka Hyrkäs sekä kansitaiteilija Laiska Lajunen, ovatten tuttuja mm. Eläkeläiset, Tanssiorkesteri Lossimies, ATK sekä Kumikameli –yhtyeistä.



Hmmm, jollain on perunamuusia varpaanvälissä...



KNALLIN NURJA PUOLI (TM3/2019)
1a. Mykkäkoulu
 1b. Happihyppy
2. Käpälämäki
3. Ajat ja tavat
4. Küperkeikka
5. Rahaton
6. Me ja he
7. Mielivärit
8. Aivotuhnu
9. Pimennossa

KNALLIN NURJA PUOLI -äänitettä saa pe. 22.3.2019 alkaen yhtyeen Bandcamp -sivustolta runsain bonuksin höystettynä lähes pilkkahintaan. 

Spotifyyn, iTunesiin ym. palveluihin levy ilmaantuu 28.3.2019 tietämillä.


Diskografia:

TM11/2014 (marraskuu 2014), TM1/2015 (tammikuu 2015), TM3/2015 (maaliskuu 2015), TM5/2015 (toukokuu 2015), TM47 –kokoelmakasetti (heinäkuu 2015), TM11/2015 (marraskuu 2015), TM1/2016 (tammikuu 2016), TM3/2016 (maaliskuu 2016), TM220V (toukokuu 2016), TM48+ -kokoelma-cd (heinäkuu 2016), TM11/2016 (marraskuu 2016), TM1/2017 (tammikuu 2017), TM3/2017 (maaliskuu 2017), TM5/2017 (toukokuu 2017), TM44+4 -kokoelma-cd (heinäkuu 2017), TEKRAMÜTINATOR (TM11/2017 marraskuu 2017), TIII (TM1/2018, tammikuu 2018), TEKRA ELOA (TM3/2018, maaliskuu 2018), TEKRA MESTARI (TM5/2018), TM39+2 -kokoelma-cd (heinäkuu 2018) sekä No sleep 'til Korvatunturi (lokakuu 2018), ELÄVIEN KIRJOISSA (TM11/2018, marraskuu 2018), POTUT POTTUINA, TÄSSÄPÄ TEKRAMÜTISCH (TM1/2019, tammikuu 2019), KNALLIN NURJA PUOLI (TM3/2019, maaliskuu 2019).

sekä n. 77 Youtube –videota

INFO:
Email: tekramutisch@gmail.com
Toppo Koponen: toppok@hulifer.net
Kotisivut: http://tekramutisch.blogspot.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/tekramutisch
Bandcamp: http://tekramutisch.bandcamp.com
Youtubekanava: https://www.youtube.com/channel/UClnpp_1QFk1UAO4oHMYvuLQ

Soundcloud: https://soundcloud.com/tekramutisch

perjantai 25. tammikuuta 2019

TÄSSÄPÄ TEILLE TM1/2019!



Hei vaan folks!
Viides tuotantokausi jatkuu vuoden ensimmäisellä mutta tuotantokautensa toisella tallennejulkaisulla joka on mielikuvitusta kutkuttaen nimeltään Potut Pottuina, Tässäpä Tekramütisch. Höh? tuumii moni teistä, eikös se ole TM1/2019

Pöh! sanoo Tekratoimisto; sehän on molempia!

Juu, paljon on lunta tupruttanut ja kenkä kuluttanut Liiterin polkua molemmin puolin joulua ennen kuin 12 upouutta musiikkiteosta on saanut nähdä päivänvalon. Lihasta säästämättä ja laadusta tinkimättä Tekramütisch-kaksikko kera kansitaiteilija Laiska Lajusen ja Tekratoimiston horjumattoman tuen on loihtinut eteenne teoksen joka hakee vertaistaan jopa Tekramütischin laajasta tuotannosta. Harvoin, jos milloinkaan on kuultu ja nähty näin kattava paketti silmiä hivelevää värikylläistä kansitaidetta ja häkellyttävän tutunkuuloista mutta niin tuoretta musiikki-iloittelua! 

Nyt ei pohdiskella, nyt ammutaan hehtaaripyssyllä sinne tänne!



Vaikka kappaleiden sävy ensikuulemalta on mitä on, niin mistään uudesta ei ole kyse, vaan kuultavissa on luonnollinen jatkumo Havukka-ahon ajattelijan ja Mielensäpahoittajan välimaastossa operoivasta sarkastisesta höpsismistä. 

Kappaleiden äänimaisema on kosketinsoittimista pääasiassa johtuen mustavalkoisempi ja soitinosioissa voi harjaantumatonkin korva kuulla jo parhaimmat päivänsä nähneen lumikolan charmikkaan, vääntyneen svengin unohtamatta laadukkaimman nykytaidemusiikin ja jazz-musiikin perintöä.  Kuorolaulun voimaannuttavaa vaikutusta olemme myös hyödyntäneet siellä täällä, koska haluamme tarjota teille vain parasta ja kaikkea hyvää siinä samalla!

Kappaleiden teksteissä pohditaan tälläkin kertaa liian monille niiden arkisuuden vuoksi huomaamatta jääneitä, mutta silti merkityksellisiä asioita, kuten loman tärkeyttä, kehollisuutta, tunteiden käsittelyä, pientä liioittelua, lautapelejä, hankaluuksia ja pulmia, numerologiaa, käänteis-Strömsöä, fisujen jallitusta, läsnäolemattomuutta, flavonoidilähdettä ja minuuden monia puolia perinteisiä rakenteita ja soitinnuksia omintakeisesti ja ennakkoluulottomasti yhdistellen.

Huh huh, nyt vedämme henkeä hetken pienen ja tartumme sitten härkää sarvista jotta TM3/2019 ilmestyisi aikataulussaan eli kevään korvilla! Askelmerkit ovat selvillä ja tahtotilassa löytyy!

Suosi hyvää suomalaista tee-se-itse musiikkia ja sijoita muutama roponen yhtyeemme bandcamp -sivustolta löytyvään versioon jossa hinta kohdillaan ja mahtavat bonukset bonuksena!