tiistai 21. toukokuuta 2019

KNALLI JA SATEENVARJO (TM5/2019)!



Meiän mahtava Tekramütisch päättää viidennen tuotantokautensa ylen keväisissä ja aurinkoisissa merkeissä. Tuloksena on jälleen jäntevästi ja omintakeisesti länsi- ja itämaisen musiikin koko kirjoa hyödyntävä, hämmästyttävän syvällinen ja pohdiskeleva sävelkaleidoskooppi nimeltään Knalli ja sateenvarjo, tuttavallisemmin TM5/2019.

Kappaleiden sävyt vaihtelevat iloisesta motown -tyyppisestä poljennosta bluesahtavan svengin kautta lähes nihilistisen ilottomaan doom-henkiseen jyristelyyn, parhaimmillaan jopa saman, alle 2 minuuttisen, klassisen Rymd – mehun makuisen musiikkitiivisteen muodossa joka on parhaimmillaan sekä kuulokkeiden kanssa nautittuna ja kuulijan omalla vastuulla ns. "nupit kaakkoon" -tyyliin kuunneltuna.

Kappaleiden teksteissä pohditaan tälläkin kertaa monille niiden arkisuuden vuoksi huomaamatta jääneitä, mutta silti merkityksellisiä asioita, kuten menneiden jonninjoutavaa haikailua, evoluutiota, kuolemaa, maailmanloppua, orpoutta, pahuutta, urheutta ja pelkuruutta perinteisiä rakenteita ja soitinnuksia jälleen kerran omintakeisesti ja ennakkoluulottomasti yhdistellen unohtamatta upeasti soivaa, moniäänistä stemmalaulua ja eri soitinten perinpohjaista tuntemusta ja hallintaa haastavissakin tilanteissa.

Kuten Tekratoimiston uuttera jokapaikan höylä, Colin "jack of all trades, master of none" Tarhapuro valmiin tallenteen ensikertaa kahvinkeittelyn lomassa kuultuaan tokaisi: "Rollarit, teidät on lyöty teidän omilla aseillanne"! ja toisen kerran santsikuppi huulillaan knallin kupruja oikoessa: "Sapatti tussahtaa kuin papatti tämän rinnalla!"

Mitä tähän voi enää sanoa? Aamen.



Knalli ja sateenvarjo on jo 20.  Tekrajulkaisu n. viiden vuoden sisällä, 26. jos mukaan lasketaan kesällä 2015 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM47, ensimmäisen tuotantokauden 4 julkaisua sisältävä kokoelmakasetti, kesällä 2016 julkaistu ja jo loppuunmyyty TM48+, toisen tuotantokauden 4 julkaisua ja 2 bonuskappaletta sisältävä kokoelma-cd, jossain välissä julkaistu eläväinen livetallenne No sleep ’til Botania, kesällä 2017 julkaistu, kolmannen tuotantokauden summaava cd-äänite TM44+4 heinäkuussa 2018 julkaistu neljännen tuotantokauden summaava cd-äänite TM39+2, sekä syksyllä 2018 julkaistu digialbumi No sleep ’til Korvatunturi.

Knalli ja sateenvarjo -äänite tulee löytymään kaikista tärkeimmistä musiikkipalveluista kuten iTunes, Deezer ja Spotify. Tekramütischin Bandcamp –sivustolta löytyvä paketti sisältää bonuksina Knalli ja sateenvarjo -laulukirjasen sekä äänitteen DIY –kannet.

Meiän ydinryhmä, johon kuuluu Jukka Hyrkäs, Toppo Koponen sekä kansitaiteilija Laiska Lajunen on tuttu mm. Eläkeläiset, Tanssiorkesteri Lossimies, ATK ja Kumikameli –yhtyeistä.

KNALLI JA SATEENVARJO
1. Tekravaaran ritari
2. Kuivalle maalle
3. Ilkeä pahis
4. Knalli ja sateenvarjo
5. Kankkulan kaivo
6. Vainaja
7. Kävelen
8. Mykkä orpo

Diskografia: 
TM11/2014 (marraskuu 2014), TM1/2015 (tammikuu 2015), TM3/2015 (maaliskuu 2015), TM5/2015 (toukokuu 2015), TM47 –kokoelmakasetti (heinäkuu 2015), TM11/2015 (marraskuu 2015), TM1/2016 (tammikuu 2016), TM3/2016 (maaliskuu 2016), TM220V (toukokuu 2016), TM48+ -kokoelma-cd (heinäkuu 2016), TM11/2016 (marraskuu 2016), TM1/2017 (tammikuu 2017), TM3/2017 (maaliskuu 2017), TM5/2017 (toukokuu 2017), TM44+4 -kokoelma-cd (heinäkuu 2017), TEKRAMÜTINATOR (TM11/2017 marraskuu 2017), TIII (TM1/2018, tammikuu 2018), TEKRA ELOA (TM3/2018, maaliskuu 2018), TEKRA MESTARI (TM5/2018), TM39+2 -kokoelma-cd (heinäkuu 2018) sekä No sleep ’til Korvatunturi (lokakuu 2018), ELÄVIEN KIRJOISSA (TM11/2018, marraskuu 2018), POTUT POTTUINA, TÄSSÄPÄ TEKRAMÜTISCH (TM1/2019, tammikuu 2019), KNALLIN NURJA PUOLI (TM3/2019, maaliskuu 2019)

eli yli 200 julkaistua laulua Spotifyssa!

n. 78 Youtube –videota

INFO: 
Email: tekramutisch@gmail.com
Toppo Koponen: toppok@hulifer.net
Kotisivut: http://tekramutisch.blogspot.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/tekramutisch
Bandcamp: http://tekramutisch.bandcamp.com
Youtubekanava: https://www.youtube.com/channel/UClnpp_1QFk1UAO4oHMYvuLQ
Soundcloud: https://soundcloud.com/tekramutisch




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti