Sieltä se taas tuli. Osasi sitä odottaa, mutta aina se vaan osaa yllättää. 12 uutta TM-kappaletta saapui ihan pienenä datasilppuna internet-piuhasta tuonne äänitietokoneen työpöydälle. Pyörivä työtuoli helpottaa TM-teosten esikuuntelua, koska silloin ihminen ei todellakaan tiedä miten päin sitä pitää oikein olla.
Nyt tässä säädellessä ja sommitellessa ääneksiä, eräs uutuuskappale laittaa väkisinkin pohtimaan äänitaiteen merkitystä ja mikä se sitä on, tai missä sen mahdolliset raamit oikein kulkevat? Pink Floyd aikoinaan varovasti kokeili 10-raitaisella nauhurilla että mitä sitä saa aikaan ja Genesis sekä Queen hurjistuivat jopa 16-raitaiseen päällekkäissommitteluun. Voin sanoa teille nyt että ei ole mitään moinen enää. Tällä albumilla näet kuullaan teos, jonka loppuhuipennus saavutti miksauksessa uhkeat 29 raitaa! Tämä on äänitaidetta ilman rajoja. Tai jos on rajat, niin nämä herrat määrittelevät raja-aitojen paikat ihan itse. Ja kun sen itse tekee, voi laittaa sen riman sinne aidalle minne tahtoo ja mennä tarvittaessa ali, ja vimmoissaan sitten yli. Tällä levyllä tosin mennään parissa hurjimassa kohtaa siitä rimasta myös läpi.
Nämä kappaleet ovat tavallaan auditiiviset lukulasit. Näiden avulla ihminen voi nähdä asioita, jotka muutuvat itsestäänselvinä näkymättömiksi, tai ne on peitelty salaisuuden verholla piiloon. TM3/2016 laulut eivät anna armoa ja faktat kimaltelevat kuin pöly keväisessä olohuoneessa. Tässä on tarjolla hurja eskapistinen matka itseensä ja ehkä myös naapuriin. Mutta se on tehtävä harkiten, sillä sieltä ei välttämättä löydä enää pois.
Eikä ehkä tahdokaan.
Äänivelho Jone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti