keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

TÖMÖ





TÖMÖ -kappale TM3/2016 -äänitteeltä sai alkunsa kuin itsestään; tuijotin apaattisena sikolättiä jota myös joskus olohuoneeksi kutsutaan. Tunne lienee monelle tuttu; pitäisi ehkä siivota. Pölynimurin sijaan tartuin luuttuun (tirsk) ja näppäilin niitä näitä ja odottelin että kohtaus menisi ohi. Menihän se ja pian kappale alkoi hahmottua. Ja millainen kappale: aivan fantastisen tarkkaa havainnointia arjen musertavuudesta ja vaikka mistä. Rivien välit suorastaan pursuavat kysymyksiä ja vastauksia ja mielikuvat laukkaavat päättömästi kuin hiestä kiiltävät villihevoset auringon polttamalla ja hylätyllä laittomien koalatappelujen näyttämöllä.

Videon jännittävin hetki on aivan alussa, käteni näyttävät liikkuvat kuin itsestään. Oliko henki minussa vai minä hengessä? Huomio kannattaa kiinnittää myös Topon maagiseen, Goyamaiseen melodian kuljettamiseen kappaleen introssa.

Ihan kiva kappale vaikka itse teinkin.

-jukka




tiistai 7. kesäkuuta 2016

TEKRAMÜTISCH K-2016 KESÄKINO!


TEKRAMÜTISCH K-2016 KESÄKINO

Tekramütischin veitikat, synkistä asuistaan ja happamasta habituksestaan huolimatta ovat perinteisiä, positiivisia suomalaisia kesämiehiä ja siitä osoituksena on uusin keksintömme:

TEKRAMÜTISCH K-2016 KESÄKINO!


Kesäkino aloittaa toimintansa 8.6.2016 ja sen ohjelmisto on T-aiteilija Riionheimon pieteetillä valitsemaa ja kuratoimaa, 600 hänen itsekuvaamaansa musiikkielokuvaa, joiden pääosissa seikkailevat Tekramütisch -yhtyeen vallattomat knallipäät. 

Uusia näytöksiä on arkipäivisin klo. 9:00 ja elokuvia riittää piiiiiitkälle heinäkuulle. Vanhat esitykset ovat luonnollisesti katsottavissa T -arenalta seuraavat 300 vuotta, tai niin kauan kuin Internetissä kapasiteettia riittää.

Ohjelmisto 8.6.2016 - 17.6.2016

8.6.2016 TÖMÖ (TM3/2016)
9.6.2016 DKDPKP (TM3/2016)
10.6.2016 Ratsuväki (TM3/2016)

13.6.2016 Kovamenovesi (TM220V)
14.6.2016 HOPEKYKA (TM3/2016)
15.6.2016 Podom podom myyp myyp (TM3/2016)
16.6.2016 Jengi (TM220V)
17.6.2016 Hissimusiikki (TM3/2016)

Oikeudet ohjelmamuutoksiin pidätetään. 

EI kornille popille - KYLLÄ laadukkaalle T-viihteelle!



keskiviikko 25. toukokuuta 2016

TM220V ISKEE KUIN 220 VOLTTIA, JOPA YLIKIN!




25.5.2016

Tiesin tämän päivän tulevan jo silloin, kun pienenä T-poikasena juutuin kiinni pesukoneen peltiseen kuoreen saaden äsäkkätä tälliä aina siihen asti kunnes enoni otti töpselin seinästä.
Nimittäin että tulen soittamaan Jukan kanssa Tekramütisch -nimisessä yhtyeessä, joka tulee julkaisemaan pontevan garagerock-henkisen äänitteen jonka nimi tulisi oleman TM220V

Mistä ne elektronit tiesivät? Vai nekö ajatuksen knallini alle istuttivat? Mistä Jukka tiesi? Onko kyseessä sähköä kuljettavien hajuttomien ja mauttomien partikkelien salaliitto? Miten niin negatiiviset oliot voivat tuottaa näin positiivista menoa?

Jaarittelu sikseen ja töpseliä seinään, Tekramütisch -yhtyeen toinen tuotantokausi huipentuu siis huiman energiseen ja vibaa punttiin pukkaavan jytisevään TM220V -äänipommiin jonka virallinen versio löytyy ainakin iTunesista, Deezeristä, Googleplaysta ja tietenkin Spotifystä.

TM220V -äänitteellä olemme ottaneet hurjan loikan tuntemattomaan tikapuiden alimmalta pienalta ja ottaneet käyttöön Framus -sähkökitaran, Fuzz -äänensäröttimen sekä Millenium lattia tom-tomin, entinen uikuttava ja tunteellinen rämpytys on laitettu kompostoitumaan kesäksi kolmatta tuotantokautta varten. Nyt rokataan jotta tuntuu, hyvältä.

Yhtyeemme bandcamp -sivustolta löytyvä upea, mutta ah niin edullinen erikoisspeciaalijutskajulkaisu sisältää lisäksi 8 bonusbiisiä, TM220V -laulukirjan sekä luonnollisesti Tomi Riionheimon upeat DIY -kannet!



TEKRAMÜTISCH: TM220V
1. Mutsis 
2. Jäde 
3. 220V
4. Letukka
5. Raketti
6. Korona
7. Kovamenovesi 
8. Jengi 
9. Gorillat
10. Rapa
11. Gonzo!
12. Ojekomova

-toppo-


?niräpmäikknis nytetyäk nähäv ätliepyyt ätliän oktisiatsO




tiistai 17. toukokuuta 2016

220 VOLTTIA, MONTA HYVÄÄ SYYTÄ HEITTÄÄ VOLTTIA!



17.5.2016
Eilen oli maanantai ja hirmuisesta merenkäynnin jälkitaudista huolimatta ilon, onnen ja vaihtosähkön päivä sillä ääni-insinööri Jone 220Väänänen laittoi meille kuunteluun miksatun ja masteroidun TM220V -äänitteen! Se oli ja on vielä tänään tiistainakin hyvin raju ja todellisuutta avartava kokemus.

Tiistaikin alkoi jännästi, sillä vaihtosähköpostilaatikossa odotti Tomin taikomat levynkannet ja Dave Piiraisen laatima pressimateriaali. Jukan kanssa kerkesimme hiukan huolestua, kun kuulimme että Tomi on niin kiireinen Tekravideoiden editointien kanssa ettei kerkeä hoitaa PR-hommia, mutta onneksi luottopakkimme jo Kantri-Anteron ammoisilta ajoilta, Piiraisen Dave kerkesi hommat persoonalliseen tyyliinsä hoidaltaa.

Loppuviikko meneekin sitten kivasti TM220V -äänitteen julkaisupoliittisia jutskia hoidellessa sillä julkaisupäivä on nyt sitten lyöty lukkoon ja se tulee olemaan keskiviikko 25.5.2016! 

Siihen asti malttia, sillä se on Valttia!

-toppo-

perjantai 6. toukokuuta 2016

TM5/2016 IS DEAD - VIVA LA TM220V!



Niinhän siinä sitten kävi, että TM5/2016 julkaisu meni ns. myttyyn eli peruuntui. Onneksi emme antaneet em. tapahtuman pitkään korvennella knalliemme alla, vaan päätimme välittömästi laatia korvaavan julkaisun. Sen nimeksi tulee osuvasti ja nasevasti TM220V. Nimi tulee siitä että sen tekemiseen on käytetty enemmän sähköä kuin meidän aiempiin äänitteisiin yhteensä!

Tätä lukiessanne materiaali on jo Liiterissämme sävelletty, sanoitettu, sovitettu, soitettu, laulettu ja äänitettykin ja se on paraikaa äänitohtori Väänäsen vastaanotolla optimoitumassa ja marinoitumassa semmoiseen kuosiin, että voimme julkaista sen kaikkien riemuksi ja iloksi vielä tässä kuussa eli toukokuu on pelastettu!

Lauantaina 7.5.2016 klo. 12:15 säntäämme Videopimpsteri Riionheimon kanssa kuvaamaan videoita uusiin kappaleisiimme paikkaan, jota emme tässä voi paljastaa, mutta siellä tulee olemaan ihanasti rappiota, raunioita ja ihmisten hylkäämiä rikottuja esineitä. Miljöö sopii loistavasti TM220V -äänitteen iloiseen ja vallattomaan äänimaisemaan! Videoita tullaan julkaisemaan touko- ja kesäkuiden aikana sopivin välein eli ns. fviilispohjalta.

Oho, meinasi unohtua, että mehän kuvasimme runsaasti materiaalia myös TM3/2016 -äänitteiden kappaleista, eli niistäkin on postuumisti luvassa vino pino vinoa katsottavaa!




Kesä meidän, joka olet Suomessa, on T -miesten osalta vielä hiukan ns. vaiheessa eli lukuisista yrityksistämme huolimatta meitä ei juurikaan ole esiintymislavoille tahi -areenoille kelpuutettu, mutta toivossa eletään...

Toivoa se on epätoivokin, sanovat pessimistit, mutta me emme moiseen syyllisty tahi taivu. Toivossa siis eletään.

Hei, sapettaako Fortumin hinnat? Viekö PKS töpselitkin seinästä?

Ei hätää, TM220V auttaa! Halvalla!

Toukokuussa!

-toppo-



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

TEKRAMÜTISCH KIITTÄÄ 5 -VUOTIASTA KERUBIA JA ILLAN MAHTAVAA YLEISÖÄ, KIITOS.


Orkesterimme soittoaika ja -paikka olivat mitä parhaimmat, sillä soitimme vastikään musisointikäyttöön avatussa Rajakapteenin pirtissä, joka on n. 50 hengen mukava ”sali” jossa on jopa pöydät ja tuolit musiikista nauttimisen ilon sekä yleisen viihtyvyyden maksimoimiseksi.



Koska kyseessä oli niinkin merkittävä tilaisuus, kuin Tekramütisch TM3/2016  -äänitteen julkaisutilaisuus sekä Kerubin viisivuotistaipaleen juhla, latasimme mukaan ykköskaluston eli  2 diskopalloa, savukoneen, valaistun vihreän T -kirjaimen sekä uusimman hankintamme, strobovalolaitteen.


Pääsimme hyvissä ajoin suorittamaan ns. soundcheckin, sekä testaamaan muutenkin laitteistomme toimivuutta. Ääni-insinöörinä toimiva Mikko ”Urski” Vihavainen loihti salamannopeasti upeat äänet ja optimaaliset paineet, joten se puoli oli kunnossa. Diskopalloille löytyi sopivat telineet ja ne saatiin ripustettua, fengsuinkin kannalta jetsulleen oikeille paikoille. Harmillisesti 25€ maksanut savukoneemme teki jälleen tenän ja kieltäytyi savustamasta sinnikkäistä huoltoyrityksistä huolimatta.



Pitkähköltä tuntuneen joutoajan jälkeen pääsimme tositoimiin aikataulun mukaisesti 21:30 ja sali olikin pullollaan malttamattomia Tekramusiikin ystäviä ja ystävättäriäkin.



Aloitimme esityksen perinteisesti TM11/2014 -äänitteen laululla ”Laiva uppoaa” jonka jälkeen sukelsimme TM3/2016 -äänitteen kosmiseen äänimaisemaan. Yleisö oli innokkasti mukana kannustaen yhtyettämme suorastaan erinomaiseen suoritukseen. Kiitokset heille siitä.



Sovittu esiintymisaikamme, 45 minuuttia tuli täyteen Betamax -kappaleen ensimmäisen kertosäkeen, kertsin, alussa ja poistuimme lavalta munakellon pirinän saattelemana. Pitkään emme kerenneet huilia sillä yleisö vaati pontevasti lisänumeroita, joten jatkoimme siitä mihin jäimme, Betamax -kappaleen ensimmäisestä kertosäkeestä.



Munakelloon säädetyn jatkoajan, 10 minuuttia, tullessa täyteen poistuimme sitten lopullisesti salista yleisön lisävaatimuksista huolimatta. Esiintymispalkkiomme oli sen verran pieni, ettei ylimääräisiin numeroihin enää ollut mielekästä lähteä. Vaikka mieli tekikin koska kyseessä saattoi olla yhtyeemme parhaita, jollei paras keikka.

Yleisarvosanaksi antaisin helposti Kiitettävä +, sillä soitannollisesti olimme erittäin hyvässä iskussa, laulupuoli sujui mallikkaasti stemmojen soidessa yllättävänkin puhtaasti. Soitinvaihdot sujuivat kommelluksitta ja välipuheet pysyivät maltillisina. Kappalelista oli paras tähän astisista, vaikka aiheuttikin hieman enemmän pähkäilyä rajoitetun soittoajan ja 83 esitysvalmiin kappaleen järjestelemisen kanssa. Yleisö oli m-a-h-t-a-v-a ja käyttäytyi tilanteen vaatimalla tavalla eli kuunteli kappaleitamme haltioituneena ja antoi raikuvat aploodit jokaisen kappaleen jälkeen. Jospa jonain päivänä pääsisimme soittamaan kaikki kappaleet läpi, vaikkapa terassille, materiaalia riittäisi koko päiväksi!


Tekramütisch kiittää 5-vuotiasta Kerubia ja illan mahtavaa yleisöä, kiitos.



Erityiskiitokset menevät ääni-insinööri Urskille ja T-kauppias Kimmolle, kiitokset.

Kiitos valokuvista, Iina ja T-toimisto!

-toppo-

SETTILISTA (45 minuuttia)
1. Laiva uppoaa (TM11/2014)
2. Podom-podom, myyp-myyp (TM3/2016)
3. Ratsuväki (TM3/2016)
4. Kaupungin iloisin pikku gootti (TM1/2016)
5. Kuutamolla (TM11/2014)
6. Limupimu (TM1/2016)
7. Bongo ja tango (TM5/2015)
8. Hissimusiikki (TM3/2016)
9. Maitojuna ((TM3/2016)
10. Natsimutsin aamujatsi (TM11/2015)
11. Kirjurinluoto (TM11/2014)
12. Terveiset ja terkut (TM3/2016)
13. Ylösalas (TM11/2015)
14. Kyylä (TM3/2016)
15. Piipahtaja (TM11/2015)
16. Hapannaama (TM3/2015)
17. Ärräpää (TM11/2015)
18. Tihrusilmä (TM11/2014)
20. TÖMÖ (TM3/2016)
21. Atleetti (TM5/2015)
22. Rockabilly King Kong (TM11/2014)
23. Betamax (TM11/2014) - ensimmäiseen kertosäkeeseen asti

Encoret (10 minuuttia)
24. Betamax (TM11/2014) -ensimmäisestä kertosäkeestä loppuun
25. Hiljainen saari (TM3/2015)
26. Kirppu (TM3/2016)
27. EJAE (TM3/2016)
28. Tähtijannu (TM11/2015) -aika täyttyi viimeisessä kertosäkeessä

Tekrakauppa
- 6 latauskoodi + pinssi -pakettia


perjantai 1. huhtikuuta 2016

TM3/2016 JULKAISUJUHLAPARTYGAALABAILAILU KERUBISSA 2.4.2016!

TM3/2016 JULKAISUJUHLAPARTYGAALABAILAILU KERUBISSA 2.4.2016!

Nyt on tarjolla harvinaisempaa herkkua kuin mämmi Juhannuksena, eli knallipäiset veitikkamme vetäisevät elävästi juuri julkaistun TM3/2016 -äänitteen materiaalia keikan muodossa. "Ooh, taatti nip-nap-naa" kuulen monen sanovan ja niin tuleekin sanoa koska sitähän se on. Ja sen lisäksi vielä mahtavaakin!

Tätä herkkua tarjoillaan siis Joensuussa, ravintola Kerubin 5 -vuotissynttäreillä, jossa on runsaasti muitakin viihdykkeitä kuten Viitake, Kari Peistamo, Tiksu ja maakunnan oma romantikko Kalle Kaastinen. Saattoi siellä muitakin olla, mutta edellämainittuja uskallamme suositella muillekin. Lämmöllä.



Paikalla on myös TekraMarket, josta voi ostaa vaikka KOKO Tekratuotannon edulliseen hintaan. Myyntiin saimme pitkästä aikaa myös SUPER-SUOSION saavuttaneita rintamerkkejä eli Badgeja.

Teimme Kerubille muutamia onnetteluvideoita, joista parhaimmat ja onnistuneimmat ovat nähtävissä tuossa alempana.

Tervetuloa nauttimaan - Kom och njut!