tiistai 23. lokakuuta 2018

VUODEN PARHAAT PIKKUJOULUT 23.10.2018


Tekratiimi vietti perinteiset pikkujoulut tällä kertaa hieman aiemmin kuin edellisvuosina, nimittäin 20.10.2018 LaBarressa. Sitä ennen kävimme syömässä erityisen maistuvat ja kiskurihintaiset TM -ateriat kaikilla mahdollisilla herkuilla ja aperitiiveillä paikallisessa Ravintolassa. Taisipa niitä jälkkäreitäkin tulla hieman nautiskeltua. Nam ja nam.

Pikkujouluateriakokonaisuuden runsaudesta huolimatta olimme timanttisessa kunnossa klo. 22:15 alkaneella T-show:lla. Kappaleet soljuivat rullaavina ja ilmavina lähes virheettömästi koko 45 minuutin esityksen ajan. Hieman välillä karkaili suistamme hallitsematonta kikatusta, mutta se suotaneen sillä em. hihi-päästöt sattuivat kuitenkin temaattisesti jetsulleen kohdilleen.



Yleisö oli sopivasti elävänruumiinlämpöistä ja vastaanottavaista joten tunnelma oli kohdillaan heti ensi tahdeista lähtien. Jukan sinnikkäistä maanitteluista huolimatta kukaan ei intoutunut tanssahtelemaan vaan yleisö tyytyi seisomaan tatin lailla parketilla. Omapahan oli valintansa.

Ilolla huomasimme myös Tekralevyjen kaupan käyvän kuin siimaa, hyvä niin sillä tarvitsemme rahoja että saamme tehtyä lisää T-levyjä. Iso kiitos myös T -kauppias Markulle erinomaisesti hoidetusta myyntityöstä.

Iltamissa oli myös muita yhtyeitä, mutta valitettavasti meillä oli kiire koteihimme jatkamaan tonttuilua joten ne jäivät meiltä näkemättä. Onneksi youtubessa oli videoita joiden perusteella uskallamme väittää myös näiden yhtyeiden olleen erinomaisessa iskussa. Kiitokset heillekin.




Me saimme myös erinomaisesti onnistuneen "live -äänityksen" showstamme, joten saattapi olla että se tulee tarjolle yhtyeemme Bandcamp -sivustolta ihan lähiaikoina!

Ainiin, meillä on seuraava tuotantokausi käynnissä jo täyttä ja häkää sillä kappaleet on valmiina ja tallennuksiakin on T-tietokoneella jo 3 zipaleen verran. Loistavaa T-sch*ttiä on tulossa!

-toponen-

Statistiikkaa ja viiliksiä
- yleisöä n. 30 henkeä
- tunnelma leppoisa, avoin, lämmin ja dialogipitoinen
- yhtye rennon tiukka ja ulospäinsuuntautunut
- myytyjä levyjä 5 kpl, jäi vielä 5 myymäti

Settilista
1. Kantarelli
2. Hapannaama
3. Bongo & Tango
4. Kaupungin kälyisin pikku gootti
5. Röntgen
6. Kylpytyttö
7. Minulla on kuusi
8. Podom-podom, myyp-myyp
9. Ylösalas
10. Lähtemätön
11. Leperrellen
12. Natsimutsinaamujatsi
13. Kintut
14. Tihrusilmä
15. Fakiiri
16. Mutsis
17. Pillillä pullosta
18. Knallit kalliolla
19. Maitojuna
20. Liian pieni ego
21. Nysä
22. Naisten mies





Ylösalas @ LaBarre 20.10.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti