maanantai 27. marraskuuta 2023

Wah Wah Fever - can you do the disco?



Hei vaan ja tolppakenkää lattiaan!

10. tuotantokautemme avataan juhlallisen koruttomasti toteamalla että 37. digitallenteemme on julkaistu ja kantaa nimeä Wah Wah Fever.

Tallenteen punaisena lankana on tällä kertaa wah-wah pedaalin järjetön polkeminen. Jotain piti keksiä alkurysäykseksi ja hyvin se toimikin! Tallenteen 10 musiikkiesitystä valmistuivat alkuun päästyään nopeasti ja rasitusvammoitta, mitä nyt flunssat ym. böböt vähän jarruttivat. Jostain alitajunnan sameista vesistä pintaan pulpahti myös mielestämme hienostunut disco-poljento maustamaan tätä joka suuntaan purkautuvaa musiikillis-taiteellista lankakerää. 

Knallipäiset sana- ja sävelseppänne tulkitsevat Wah Wah Fever-tallenteella laulaen ja soittaen tuntojaan ja havaintojaan mm. pop-musiikista, kotiseuturakkaudesta, elinikäodotuksista, ärreistä kinkereistä, elintarvikkeiden silpomisesta kerskakulutuksen nimissä, koukuttumisesta, vihanhallinnan menettämisestä, eri mieltä eri- ja samoista asioista olemisen tema- ja problematiikasta, palavasta halusta ja epäonnistumisesta sekä tavaroiden ja esineiden siirtämisestä katseilta suojassa käsivoimia käyttäen paikasta A paikkaan B. Lukuisista musiikillisista kohokohdista mainittakoon erikseen uljas, sibeliaaninen bassosoolo ja miltei puhdas falsettilauluosuus.

Pikemmittä puheitta, let's do the disco the Tekramütisch way!


perjantai 10. marraskuuta 2023

Oppoppop, hei me popataan!



 Oppoppop

 Siis mitä? no sitä ihteään eli toinen maistiainen tulevalta Tekratallenteelta! 

"Kaiken ja laista sitä, no, ihan hyvä" - Antero (nimi muutettu)


perjantai 27. lokakuuta 2023

Kurpitsat tulevat!



"Oletko valmis, kurpitsat tulevat?"

Ei tule partajeesus tai muukaan ruokkoamaton karvaturamörrimöykky vaan Tekramütisch! 

10. tuotantokausi avataan potkaisemalla Liiterin ovi takaisin karmeihinsa ja poljinta poljetaan kuin vierasta sikaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. 

"Kurpitsat tulevat" on uunituore singlejulkaisu, joka julkaistaan sopivasti Halloweenpöhinän keskelle. Kaameaa menoa ja kirkumista ja falsettilaulua ja puhelaulua sotkeva teos muistuttaa mestarillisesti missä mennään kun Mutalan Beachie Boys pääsee kuuluville. 

Kuuntele ja kirkaise mukana!

"Missä olit kun kurpitsat tulivat?"

tiistai 1. elokuuta 2023

JÄKÄTI JÄK - WE ARE BACK!


JÄKÄTI JÄK -TUPLA-CD

Sisältö 40 T-kappaletta eli koko 9. Tuotantokausi yksissä upeissa Laiska Lajusen taikomissa kansissa hintaan 15€ (sis. kotimaan postitus).


Tue höpsismiä ja mahdollista 10. Tuotantokausi ostamalla mestariteos omaksi laittamalla sähköpostia osoitteeseen 


tekramutisch@gmail.com, otsikoksi 


TILAUS: JÄKÄTI JÄK ja saat lisäohjeet.


Helppoa eikö totta!

perjantai 2. kesäkuuta 2023

36. kerta toden sanoo, taas.


Hei vaan!

Kuten maistiaiskappaleistamme Pim Pom Pam! ja Skorpioni voitaneen jotain päätellä, on tuleva 9. tuotantokauden päättävä julkaisumme "36.", tuttavallisesti myös "TM5/2023", tätä lukiessasi juuri julkaistu! Ja sehän on juhlagaalan ja itsetutkiskelun paikka, sillä niin ihmeellistä musiikkia olemme jälleen loihtineet kuin tyhjästä omia pikku kätösiämme ja älypattejamme hieroen ja käyttäen.

36. tekramaisen täyspitkä studiotasoinen tallenteemme on saanut nimekseen siis 36. Miksi näin, tarina ei kerro. Mutta ei anneta sen häiritä sillä nyt mennään ja meinataan! Soitto soi ja laulu raikaa, ja emme todellakaan keksi parempaa tapaa viettää n. 25 minuuttia elämistämme kuin sukeltaa Tekramusiikin pyörteisiin joko yksin tai yhdessä. Tanssiakin saa kukin tyylillään. Satunnainen testikuuntelijamme ei sanonutkaan mitään vaan väänsi välittömästi nupit melkein kaakkoon ja aloitti rytmikkään voimistelun johon pian yhtyi koko Tekratoimiston väki! Voi sitä riemua! Ja raajojen rajua riuhtomista!

Joku besserwisseri varmaan keksii monia muitakin tapoja viettää n. 25 minuuttia elämästään ja se toki hänelle suotakoon. Kuten Manulle illallinen. Ja shuffle-dance. Ja tikanheitto. Ja orapihlaja-aidan leikkaaminen.

Pim Pom Pam!



maanantai 29. toukokuuta 2023

TUPLANAUTINTO - DOUBLE PLEASURE!




Vaikka TM5/2023 on jo ovelasti ovella, ennätimme julkaista 2 maistuvaista alkupalaa tulevalta mestariteokselta. 

Tässä ne molemmat, Pimp Pom Pam! sekä Skorpioni.

Ihanaa musiikkituokiota Tekramusiikin parissa.



keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

VENG SCHUI ELI TM3/2023 LÖYTYY VIHDOINKIN IHAN KAIKKIALTA!

 


Tällä julkaisulla sukelsimme sähköisten syntikkalaattoreiden ja puksuttavien retrokonerytmien pariin unohtamatta nasevaa sanailua ja tekopirteää jälkiviisastelua. 

Puimme huolella ja hartaudella mm. horoskooppimerkkejä, tyhmyyttä ja väkivaltaisuutta sekä matkailua!

Bandcamp!
Bandcampistämme kannattaa lunastaa superbonusversio upeilla Laiska Lajusen DIY -kansilla terästetty julkaisu jota myös Tekrakauppiaasi suosittaa lämmöllä!

Streamit!
Mikäli et halua omistaa julkaisuamme ja tukea diy -muusikin tekoa, voit tietenkin kuunnella sitä kaikista suosituimmista streamaus -palveluista, keskitetty linkki niihin löytyypi täältä!

Youtube!
Teimme albumista myös keväisen action movien youtubeen ja sitä voit ihastella vaikka heti tästä: