torstai 18. maaliskuuta 2021

ANTEROLLE - Keep on trucking in the covid free world mothertruckers!



 ANTEROLLE, isosti.

Hei vaan arvon kanssatekrailijat! 

Nyt jysähti sellainen kantripaukku että eipä! Aivan yks kaks yllättäen nurkan takaa ja pöpöpöpöpölkyllä päähän Tekratoimiston pöydälle ilmestyi pahvilaatikko joka piti sisällään mm. c-kasetteja, valokuvia, piirustuksia:


kuittien taakse kirjoitettuja lauseita ja mietelmiä, romua, sälää ja kaikkein oudoimpana ja pelottavimpana yksittäisenä artefaktina reunoiltaan poltettu wunderbaum (havumetsä/diesel) jonka läpi on työnnetty auton avain. 

Pari päivää myöhemmin saapui saatekirje Kantri-Anteron perikunnalta. Kuuntelimme c-kasetteja T-toimiston taukohuoneessa, autotallissa ja autenttisen tunnelman saavuttamiseksi salaa naamioituneina muutamassakin rekkaparkissa, ja tuttu äänihän se siellä mörisi menemään, itse Suuri Artisti, Kantri-Antero. Silmäkulmat kosteina suostuimme perikunnan hartaaseen toiveeseen nostaa Kantri-Anteron kiistämätön lahjakkuus myös tulevien sukupolvien tietoisuuteen ja siltä istumalta tallensimme demokaseteilta valitsemamme kymmenen rekkakantrin tulevaa ja menevää klassikkoa myös Teidän kuultaviksenne. Hold your horses, Hopalong Cassidy! 


Eikä tässä vielä kaikki, saimme houkuteltua yllättävänkin helposti tallenteelle mukaan alkuperäiset ja vielä soittokuntoiset Rahtarit eli herrat Sutinen, Alanen ja Putkinen. Heidän taidokasta musisointiaan saamme ihailla tallenteen kahdella ensimmäisellä kappaleella "Painajainen Maarianhaminassa" sekä "Jamaican rekkamies".

C-kaseteilta löytyi myös jo ikiajoiksi kadonneeksi luultu taltio Rahtari-duon mekastuksesta, taitaa olla ns. treenilivekenraaliharjoitus 12.5.2006 pidettyä Teatteriravintolan kantri-iltamailakointia varten. Tämä pläjäys lisättiin yksissätuumin tallenteen bonusmateriaaliksi mitään siitä poistamatta tahi lisäämättä. No hitto huh huh! Tämän speciaaliherkun saa haltuunsa vain Tekrateamin bandcamp -sivuston julkaisupaketin mukana!


 Kiitokset tuntemattomille kuvaajille!

ANTEROLLE (TM3/2021) sisältää seuraavat kappaleet:

Intro
1 Painajainen Maarianhaminassa
2 Jamaican rekkamies
3 Unelmien rekkamies
4 Pääkallokiitäjä
5 Aatoksissain vain
6 Kylmäaseman haamu
7 Rekaton mies
8 Paulus Lapanen
9 Vihaan rättäristejä
10 Herättäjä-Jampe
Outro

Tue höpsismiä ja hanki oma ANTEROLLE -pakettisi Meiltä ja niin saat mukaasi upeat Laiska Lajusen tekemät DIY -kannet, ANTEROLLE -laulukirjasen sekä Rahtarit-duon treenikämppälive-versiot kappaleista Rahtari never sleeps, Herättäjä-Jampe, Liian pieni rekka, Kylmäaseman haamu, Unelmien rekkamies, Testivoittaja (ennen julkaisematon), Mun rekassa ei oo jarruja, Kirje tullijonosta, Rekka, Jamaican rekkamies sekä Liian vanha rahtariksi (ennen julkaisematon).

Olkaa varovaisia siellä ulkona ja hei remember,  

Keep on trucking in the covid free world mothertruckers!

-Tekratoimiston väki-


keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

ME JYRÄÄ TEITIN!


Kantri-Antero (RIP) ja herra Putkinen keikka-autonsa kontissa 2007

Nyt on Tekra-asemalta tulossa melkomoisen mahtava countryjuna sillä saimme haltuumme jo edesmenneen Kantri-Antero & Rahtarit yhtyeen demonauhat, joista valikoimme 10 rekkailuhenkistä laulua seuraavalle äänitteellemme "ANTEROLLE" (TM3/2021). 

Iso kiitos perikunnalle upeasta teosta ja luottamuksesta.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä saimme ANTEROLLE -albumin kahdelle avausraidalle "Painajainen Maarianhaminassa" sekä "Jamaican rekkamies" taustaorkesteriksi alkuperäisen Rahtarit -yhtyeen soittokunnossa olevat jäsenet herra Sutisen (rummut), herra Alasen (basso) sekä herra Putkisen (kitara). 

Kiitokset heille upeasta groovesta.

Pitemittä höpinöittä, tässä teille maistiainen tulevalta albumilta, Jukan tulkitsema letkeän keinuva Jamaican rekkamies!

maanantai 8. helmikuuta 2021

TM1/2021 VALLOITTAA JA VYÖRYY!

 


8.2.2021
Nyt me olemme vihdoinkin kaikkialla, Youtubessakin!

Me soitimme ja Laiska stepsutteli: 

 


TM1/2021 ikiomaksi?
Jos haluat meidät omaksesi se onnistuu parhaiten meidän Bandcamp -sivustolta. Siellä on paljon muutakin kivaa!


TM1/2021 Spotifyssä: 

tiistai 19. tammikuuta 2021

TM1/2021 TULEE, OLETHAN VALMIS!


Myö eli huippumahtava, mutta kauniilla tavalla vaatimaton Tekramütisch jatkaa seitsemättä tuotantokauttaan mullistamalla puritaanisimmasta musiikkityylistä puritaanisimman – bluesin. Tammikuinen äänite TM1/2021 sisältää 12 klassista blues-poljentoista tutkielmaa mm. kuolemasta, rahattomuudesta, rock’n rollin synnystä, helvetistä, elämästä kuplassa, ihmisen ikävästä toisen luo sekä hulluudesta. Voimaannuttava ääniveistos yhdistelee karskisti soivia kitaroita kauniisiin mellotron -säveliin, steppailuun ja moniäänisiin stemmalauluihin ennenkuulumattomalla ja -kokemattomalla tavalla, tavalla johon vain ennakkoluuloton knallipäinen kaksikkomme kykenee!

26. kerta ja tuntuu jo jossain!

Kuuntele albumin jännittävä maistiainen "Majan majalla" täältä: 

TM1/2021 tulee löytymään kaikista tärkeimmistä musiikkipalveluista kuten iTunes, Apple Music, Deezer ja Spotify. 

Tekramütischin Bandcamp –sivustolta löytyvä paketti sisältää bonuksina TM1/2021 -laulukirjasen, superyllärin sekä äänitteen DIY –kannet. 

Jos et tiedä ketä olemme, niin me olemme Jukka Hyrkäs, Toppo Koponen sekä meijän "fifth beatle", steppaava kansitaiteilija Laiska "Bojangles" Lajunen,  tuttuja mm. Kantri-Antero & Rahtarit, Eläkeläiset ja Kumikameli –yhtyeistä. 

INFO:
Email: tekramutisch@gmail.com
Toppo Koponen: toppok@hulifer.net
Kotisivut: http://tekramutisch.blogspot.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/tekramutisch
Bandcamp: http://tekramutisch.bandcamp.com
Youtubekanava: https://www.youtube.com/channel/UClnpp_1QFk1UAO4oHMYvuLQ
Soundcloud: https://soundcloud.com/tekramutisch

maanantai 14. joulukuuta 2020

Vuoden paras Joulu



Hou hou hou Tekrapeople!

Joululaulu tuli eikä hassumpi tullutkaan. Tiipiin tulipesässä tirisevää, tunteikkaan tekramaista tulkintaa tukevoittaa tekratoimiston tomera tonttu, The One and Onlü Laiska! 


Ihanaa joulunaikaa teille kaikille ja olkaahan kiltisti! Tavataan tammikuussa tuttuun tapaan TM1/2021 merkeissä.


Tekramütisch


maanantai 23. marraskuuta 2020

TM11/2020 VALMIS JA NAUTITTAVISSA!


 


TÄMÄ ON SE PÄIVÄ!

Hei vaan, tekraoletetut ja kaikki muutkin olevaiset!

7. tuotantokausi käynnistyy tuttuun tapaan tallenteella nimeltään TM11/2020. Tässähän ei ole sinällään kenellekään mitään uutta, mutta kuitenkin meille kaikille merkityksellinen tapahtuma yhtäkaikki.

Kesän ja syksyn aikana olemme työskennelleet uutterasti turvavälein ja etätyöpistein varustettuina. Maskit märkinä ja visiirit huuruisina saimme synnytettyä tallenteen josta voimme ylpeinä todeta:

EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ, NYT TULI HYVÄ!

Musiikki soi paikoin entistä isompana ja röyhkeämpänä, virtuositeetti on kasvanut liki expotentiaalisesti, sanojen takana ja rivien välissä on aina jotain mihin takertua useammankin kuuntelukerran jälkeen. Elämän koko kirjo on taas puserrettu n. 20 minuutin mittaan. HUH HUH, NIMITTÄIN.

Hanki omasi ennen kuin loppuu.

Parhaimman vastineen valuutallesi saat tietenkin hankkimalla äänitteen yhtyeemme bandcamp -sivuston kautta (http://tekramutisch.bandcamp.com), jolloin samalla tuet myös orastavaa kylähulluuttamme ja haahuilevaa harrastustoimintaamme. Jokainen ropo on tarpeen. Bandcamp -sivuston paketissa mukana upeat DIY -kannet ja laulukirjanen. Sieltä löydät myös yhtyeemme muuta tuotantoa erittäin kilpailukykyisin hinnoin!

Voimia syksyyn, kohtahan se tulee talvi ja TM1/2021 sitä piristämään. 

Siihen asti siis.

Tekramütisch 13.11.2020




 


maanantai 27. heinäkuuta 2020

"PARASTA ENNEN TM11/2020" CD -KOKOELMA TULI JUURI!



Huippua kesämenoa kaikille Tekramusiikin ystäville ja ystävättärirättärille! Rittärättä!

Vihdoinkin tarjolla fyysillinen äänikokonaisuus viime Tuotantokaudesta!

42 kappaletta Parasta Kesämusiikkia evö ja sen saat omaksi 12€:lla (sis. postituksen)!

Tilaus onnistuu laittamalla sähöpostia osoitteeseen tekramutisch@gmail.com, viestin otsikoksi Tilaus TM42-01 ja lisäohjeet saat sähköpostiisi.

Ostohousut tahi -hame jalkaan ja tilaamaan!

PS. Tarjolla myös uskomattomia bundle-tarjouksia, sillä meiltä löytyi varastosta vielä muutamia aiempienkin Tuotantokausien mestariteoksia.